Astangan henkilökohtainen opetusohjelma
Juha Javanainen - karnapidasana Monna Grönlund - ubhaya padangushtasana Hakaniemi - Kallio

Kolmas linja 21
(karttasivu)

Paluu pääsivulle

Juha Javanainen: Joogani tarina

Olen kirjoittanut seuraavan tekstin kertoakseni joogaan liittyvistä kokemuksistani peilattuna oman elämäni sykleihin. Toivomukseni on, että tarinani rohkaisee lukijaa seuraamaan omaa elämänsä polkua, olemaan avoin maailman mahdollisuuksien edessä, ja luottamaan joogaan.
Alku

Synnyin Turussa vuonna 1963, ja vanhempani muuttivat kaupungista saariston rauhaan seuraavana vuonna. Kasvoin ja vartuin meren äärellä Airiston maisemissa, jossa luonto ja sen voimat olivat läsnä yhdessä rauhallisen kyläyhteisön kanssa.

Vanhempieni suvut olivat lähtöisin Karjalan kannakselta. Lapsuuteni kesät vietin mummin ja ukin luona Sääksmäen Ritvalassa, Hämeessä. Näin mieleni maisemissa koin jo koulupoikana olevani melkoinen kosmopoliitti.

Muistan ensimmäisen mielikuvani joogasta noin kymmenvuotiaana seuraavanlaisena: Katselin kotona telkkarista elokuvaa, jossa mies ja nainen istuivat sängyn päällä, ja laittoivat jalkansa hassusti ristiin, ikään kuin solmuun, ja pomppivat sitten sängyn päällä. Se oli niin hassunhauskan näköistä, että kokeilin heti itsekin, saisinko jalkani samanlaiseen asentoon - en saanut lähellekään, polveen sattui, joten jätin sen enemmän yrittämisen sikseen.

Sivistys

Kakskerran nelivuotisen kansakoulun jälkeen pyrin oppikouluun, Turun lyseoon eli Ressuun, ja pääsin saman opinahjon lukioon. Ylioppilaaksi valmistuin keväällä 1982 kiitettävin arvosanoin. Olin mieltynyt tieteen maailmaan. Koulussa vahvoja aineitani olivat matematiikka ja fysiikka, vaikka en ollutkaan mikään tekniikan lahjakkuus. Pääsin jatkamaan opintojani Lappeenrannan teknilliseen korkeakouluun energiatekniikan laitokselle. Olinkin päättänyt jo ennen lukiota, että energia on "mun juttu" ja tehnyt mm. esitelmän uusiutuvista energialähteistä.

Muutaman Lappeenrannassa vietetyn opiskeluvuoden jälkeen minulle syntyi yhteys Helsinkiin, joka sijaitsi Turun ja Lappeenrannan puolivälissä. Lapsuuden yhteys Helsinkiin oli Korkeasaari. Helsingissä tutustuin kulttuuriin ja taiteeseen, erityisesti 1980-luvun puolivälin kiihkeä teatteri, kuten Parviaisen Jumalan rakastaja ja Ryhmäteatteri tekivät minuun suuren vaikutuksen. Sysäyksen tähän kulttuuriharrastukseen antoi Lappeenrannan kaupunginteatterissa tuolloin vaikuttanut ystäväni Marky, jonka välittömän vapaa olemus ja tunteikas ilmaisu avasi minulle ikkunan sisäiseen tuntemisen ja kokemisen maailmaan, jota esimerkiksi teatteri pyrki ilmentämään.

Ajan hengen mukaisesti olin huolissani tekniikan etiikasta, ja seurasin keskustelua aiheesta tekniikka ja humanismi. Liityin mukaan yhdistykseen Tekniikka elämää palvelemaan - TEP. Tilasin Suomi- ja Ydin -lehdet.

Samanismi - henkinen maailma avautuu

En ole koskaan ollut mitenkään uskonnollinen, eivätkä vanhempanikaan. Äitini suvun jäsenet olivat kylläkin ortodokseja ja isäni suku evankelisluterilainen, minutkin kastettiin luterilaiseksi. Sain koulussa kristillisen uskon opetusta ja sen lisäksi naapuritädeiltä uskonnollista valistusta. Olin kuitenkin enemmän kiinnostunut tähtitieteestä ja ufoista, Tarzanista ja muista seikkailukirjoista kuten Taru sormusten herrasta..

Muistan kuitenkin lapsuudestani vilkkaan mielikuvituksen ja unimaailman, ja tiiviin keskittymiskyvyn yhteen ja vain yhteen asiaan, varsinkin Aku Ankan lukemiseen. Harmikseni vanhempani kätkivät uusimman Akun iltaisin, koska lapsen intomieli vei huimat seikkailut eloisiin unimaailmoihin. Elokuvia katsoin pikkuveljeni kanssa televisiosta sohvan takaa tai ainakin tyynyn suojista, jos jotain karmeaa tapahtuisi. Nuorena aikuisena minua hävetti, kun en voinut lähteä kavereitten kanssa katsomaan kauhuelokuvia - ne kun toivat painajaismaiset mielikuvat jopa päiväuniin. Myöhemmällä iälläni olen katsonut parhaaksi istua selkä avoinna olevaa televisiota päin, koska muuten en voi osallistua seurusteluun ja keskusteluun, kun televisio imee kaiken huomioni.

Teekkariaikana sain ensimmäiset vihjeet henkisen maailman käytönnön tutkimiseen. Humanistiystäväni oli innostunut Carlos Castanedan kirjoista ja unimaailmasta. Pian ahmin samoja kirjoja. Huomasin omassa unimaailmassani piilevän voimaa, jota oli vaikea saada hallintaan, vaikka tunsinkin, että siihen on olemassa omat sääntönsä. Vasta vuosia myöhemmin pääsin opiskelemaan näitä periaatteita opettajan johdolla.

Tämä tapahtui keväällä 1990. Kerran kävellessäni kaupungilla Era Nova kirjakaupan ohi, huomasin kaupan ovessa pienen lapun, jossa kerrottiin samaaniopettajan tulevan Havaijilta Helsinkiin opettamaan. Ilmoittauduin mukaan kurssille, ja niin aloin opiskella ja harjoitella samanismia Serge Kahili Kingin johdolla keväällä 1990.

Työ ja velvollisuudet

Muutin Helsinkiin vuonna 1987. Tein diplomityön Helsingin kaupungin energialaitokselle Salmisaaren voimalaitoksella. Olin päättänyt erikoistua energian tuotannon ympäristövaikutuksiin, ja vaikuttaa omalla työlläni luonnonsuojeluun. Valmistuin LTKK:n energiatekniikan laitokselta DI:ksi keväällä 1989 hyvin arvosanoin.

Halusin tehdä työkseni jotain ihmisläheistä. Sainkin pian valmistuttuani työpaikan Kansantarveyslaitokselta - KTL syksyllä 1989. Olin nyt suuntautunut tietojenkäsittelyyn ja ohjelmistosuunnitteluun, josta avautui kanava luovalle ajattelulleni. Mutta oman atk-yrityksen ja KTL:n atk-suunnittelijan työn vastapainoksi halusin myös jotain henkisempää. Tässä vaiheessa kokeilin ensi kerran joogaa, mutta päätin seurata samaanien opetuksia.

Syksyllä 1990 oli siviilipalvelukseni vuoro, jossa tieni kulki Kuopion kautta takaisin Helsinkiin Metsäntutkimuslaitokselle - METLAan.

Tanssien joogaan

Aloitin astangajoogan harjoittellun keväällä 1991, kun Helsingissä vierailivat joogaopettajat Derek Ireland ja Radha. Halusin kokeilla tätä harjoitusta, koska ystäväni Petri Räisänen, johon olin tutustunut afrikkalaisen tanssin kursseilla, suositteli sitä ja kehui Astangan ruumiin joustavuutta ja notkeutta nopeasti kehittävää vaikutusta. Notkeutta ja joustavuutta juuri kaipasinkin vahvistamaan tuolloin aktiivista tanssiharrastustani.

Tanssin harrastamisen olin aloittanut jo muutamia vuosia aikaisemmin, ensin jazz-tanssilla, mutta pian siirryin afrikkalaiseen ja afrokuubalaiseen tanssiin, jotka tuntuivat sopivan paremmin luonteeseeni ja sisäisiin rytmeihini. Afrorytmien sisäistämistä varten hankin myös djemben ja osallistuin rumpuharjoituksiin. Taitojen karttuessa pääsin mukaan myös esiintyviin afroryhmiin.

Aloitin tanssiharjoitukset alunperin siksi, että ruumiini kaipasi liikuntaa ja virikkeitä teekkariopintojen ja istumatyön vastapainoksi, ja että nautinnollisella liikkumisella tunsin edistäväni omaa hyvinvointiani melkoisen kokonaisvaltaisesti.

Kun afrokaverini Petri innostui Astangasta, päätin kokeilla sitä. Olin tosin jo aikaisemmin kokeillut toista joogamuotoa, mutta en pitänyt sen uskonnollisesta luonteesta. Kun kuulin kaverin kokemuksia vaativasta ja liikunnallisesta joogaharjoituksesta, päätin epäröimättä osallistua sen alkeiskurssille.

Kurssi oli tuolloin uskomattoman vahva vaikutuksiltaan, mutta näin jälkeenpäin ajatellen ei ihmekään, koska kuuden päivän aikana opettelimme koko ensimmäisen sarjan kokonaisuuden nimeltä Primary series. Ja liikunnalliset rajoitukseni tulivat vastaan monessa joogasennossa: en pystynyt tekemään lootusta eli padmasanaa, selkäni oli jäykkä, en päässyt lähellekään spagaattia, joka tuolloin kuului sarjaan ja lonkkien avaus baddha konasanassa oli aivan onneton. Kun osallistuin kurssin jälkeen Toven vetämiin viikkoharjoituksiin, hän kehotti minua vielä totuttelemaan harjoitukseen ennenkuin tekisin sen kokonaisuudessaan. Näin alkoi astangajoogan harjoitteluni. Harjoituksen haastavuus teki minuun suuren vaikutuksen. Ja tunsin, että harjoitus vaikutti itseeni monin tavoin, esimerkiksi selkäsäryt ja huimaus noustessa lattialta ylös hävisivät. Niin jäin Astangan koukkuun.

Halusin kuitenkin antaa yhä enemmän aikaa joogaharjoituksilleni, mikä tarkoitti puolestaan tanssin harjoittelun vähentämistä. Se ei kuitenkaan ollut vaikea päätös, koska koin, että joogaharjoitukset paitsi pitivät yllä kuntoa ja kestävyyttä myös kehittivät itsetuntoani ja itsetuntemustani, ja jopa paransivat liikkuvuuttani. Muitakin muutoksia alkoi tapahtua. Siirryin kasvisruokavalioon. Viinikään ei enää maistunut kuin opiskeluaikoina. Aloin käydä säännöllisesti myös Astangan intensiivikursseilla aina kun opettajani saapuivat Suomeen.

Suomalaisen mytologian opettajani Ior Bock

Sekä minä että ystäväni Petri olimme hyvin kiinnostuneita henkisistä harjoituksista ja mytologioista. Itseäni harmitti, että kaikki henkiset opetukset ja vaikutteet tulivat aina jostain kaukomailta kuten Havaijilta tai Intiasta. Eikö meillä Suomessa ollut enää mitään elävää henkistä pääomaa?

Keväällä 1992 tapasin ensi kerran Ior Bockin, suomalaisen mytologin hänen kotonaan, ja olin innoissani: edessäni istui elävä tarinankertoja, myyttien ja tarinoiden taitaja, suomalaisten tietäjien perillinen vastapainona Intian risheille eli muinaisille tietäjille. Aloin keräämään Ior Bockin kertomia tarinoita, ns. Väinämöisen mytologian aineistoa, ja vertailemaan eri kansojen mytologioiden symboliikkaa tähän Väinämöisen maailmaan. Oli häkellyttävää huomata, miten hyvin Väinämöisen maailman tiedot pystyivät antamaan selkeitä selityksiä muiden kansojen myyttisille kuville ja symboleille, sekä kuvaamaan Suomen varhaista historiaa. Ior Bock avasi minulle ikkunan myyttiseen maailmaan ja sen syvempään ymmärtämiseen.

Joogan ohjaajaksi

Joogan ohjaamisen aloitin kuin sattumalta. Olin vetänyt työpaikallani taukojumppaa työkavereilleni, ja usein töiden päätyttyä jäin ruokalaan joogaamaan. Kuultuaan harjoittelustani jotkut halusivat tulla mukaan kokeilemaan Astangaa. Vähitellen huomasin ohjaavani pientä joogaryhmää. Kun sitten Petri pyysi minua ohjaamaan Arkadian yläasteen voimistelusalille, otin haasteen taas vastaan epäröimättä. Joogasimme siellä kahdessa ryhmässä

Seuraavan opettamiseen liittyvän haasteen saimme vuonna 1994 kun Marco Bjurström kutsui meidät esittelemään joogaharjoitustamme Tanssivintille. Marco innostui harjoituksesta, ja niin ryhdyimme opettamaan vintillä Astangaa nimellä voimajooga. Pian voimajooga-nimi näkyi jopa Tanssivintin mainoksessa Rautatieaseman metrotunnelissa. Marco ja hänen työparinsa Ritva Enäkoski olivat säännöllisiä joogeja harjoituksissa. Marco houkutteli myös Jorma Uotisen harjoittelemaan, mikä varmaan lisäsi joogan arvoa monien mielissä. Ohjaajana tosin näki kaikki oppilaat matollaan tasaveroisina joogeina riippumatta titteleistä tai muista statuksista.

Lino Miele

Keväällä 1994 Derek ja Radha eivät enää tulleet Suomeen opettamaan. Mutta samana kesänä Stefan Engström järjesti Astangakurssin opettajana Lino Miele Italiasta. Lino Miele oli saanut Pattabhi Joisilta Astangajoogan opettajantodistuksen 1993, ja kirjoittanut samaan aikaan myös kirjan Astangajoogan vinyasan tieteellisestä menetelmästä. Osallistuin Linon kurssille Petrin kanssa. Tämä olikin paljon odottamaani suurempi askel omalle joogaharjoitukselleni. Monet asiat nimitäin menivät uusiksi, kun Lino edellytti vinyasan hyvää osaamista ja hallintaa. Palasin kotiin harjoittelemaan perusasioita edistyneiden asanoiden sijasta. Kurssilla kuulin myös ensimmäisen kerran Astanga mantran, ja opettelin sen heti ulkoa, niin oivalliselta se tuntui. Asuin Petrin kanssa teltassa kalliolla hiukan sivussa majoitusrakennuksesta - näin saimme etäisyyttä muihin joogeihin, jotta rumpuharjoituksemme eivät häiritsisi talolla majailevia muita oppilaita. Kesäkurssin antina harjoitukseni vahvistui, ja ryhdyin harjoittelemaan entistä säännöllisemmin, viidesti viikossa, ja mieluiten aamuisin. Tuntui, että oli vielä niin paljon opittavaa. Tästä kesäkurssista alkoi oppilasaikani Lino Mielen kanssa.

Kesällä 1995 osallistuin jälleen Linon kesäkurssille Stefanin saarella, ja side uuteen opettajaani Linoon vahvistui. Kesällä 1996 minä ja Petri vastasimmekin Linon kesäkurssin järjestelyistä Solhagassa. Kurssi onnistui erinomaisesti. Solhagan ympäristö ja mainio ruoka sekä Linon vahva opetustapa tekivät vaikutuksen meihin yhä kasvavaan joogien joukkoon. Lino oli puolestaan vaikuttunut Astangan suosiosta Tanssivintillä vieraillessaan taas Helsingissä syksyllä puolisonsa Tinan kanssa - vintin iso sali oli täynnä joogeja.

Asuin jo tuolloin Helsingin Meri-Rastilassa, lähellä Vuosaarta. Aloimme vetää Petrin kanssa Astangaa, jota silloin kutsuimme kanssa Voimajoogaksi, myös paikallisella korttelitalolla (1995-97). Tosin Lino neuvoi meitä luopumaan Voimajooga-nimestä, koska sen vastine "Power Yoga" oli maailmalla epäilyttävässä maineessa Astangien piireissä. Palasimme siis käyttämään alkuperäistä nimeä Astangajooga.

Fyysisiä vaivoja, ja intialaista terapiaa gurun luona

Talvella 1994-95 väänsin polveni sijoiltaan jooga-asanoissa opettaessani Tanssivintillä. Olin aivan äimänä miten terveen oloinen jalka voi tuolla tavalla mennä sijoiltaan. Polvi turposi kahden nyrkin kokoiseksi, enkä voinut kävellä pariin päivään. Ja kun polvi oli hiukan parantunut, ja kokeilin taas taivuttaa jalkaa polvesta, se saattoi aivan varoittamatta mennä taas hiukan sijoiltaan, mutta ojentaminen palautti sen paikalleen. Olin ymmälläni mitä polvelleni oli oikein tapahtunut, ja myös huolissani, voisinko enää joogata. Menin osteopaatin hoitoon. Pekka totesi että lantioni on vinossa ja kiertynyt, ja aiheuttanut sen, että vasen jalka on vääntynyt hiukan ulospäin polven kohdalta ja kehnäsluun pää ulompana kuin oikeassa jalassa. Osteopaatti teki minulle lantiota tasaavia hoitoja ja jalan lihaksia ja hermoja vapauttavia käsittelyjä. Joogasin polvituen avulla. Vähitellen aloin oppia, milloin polvi uhkasi mennä taas sijoiltaan, ja opettelin vahvistamaan polvea tukevaa lihaksistoa kun nivelsiteisiin ei enää voinut luottaa (polven vahvistamiseen meni kolme vuotta). Polvivaivan takia afrikkalainen tanssi sai jäädä taka-alalle, ja keskityin yhä enemmän joogaan.

Talvi 1996-97 oli monin tavoin erityinen. Petri lähti ensimmäistä kertaa Intiaan joulukuussa kolmeksi kuukaudeksi, kaksi kuukautta Linon kurssilla Kovalamilla ja kuukausi Mysoressa. Minä vedin sydäntalven ajan tunteja Tanssivintillä, ja valmistelin omaa puolentoista kuukauden Intianmatkaani, kun sen pidemmäksi ajaksi en saanut vapaata työpaikaltani. Työssäni atk-suunnittelijana oli kiireinen jakso, tein paljon ylitöitä saadakseni vastuullani olleen ohjelmiston valmiiksi. Valmiiksi se tulikin, mutta pitkien istuma-aikojen rasitusten tuloksena sain yllättäen pahan iskiasvaivan ja yhtenä aamuna pystyin hädin tuskin kävelemään töihin. Pääsin onneksi jo iltapäivällä naprapaatin hoitoon, joka naksautti selkääni ja antoi sähköhoitoa iskiashermoon, ja olotilani lähti paranemaan. Työpaikkalääkärini diagnosoi piriformis-lihaksen aiheuttaman puristuksen iskiashermoon, ja antoi särkyä lievittäviä lääkkeitä. Kun viikkoon en pystynyt nukkumaan söinpä lääkkeitä tai en, päätin lopettaa kuurin ja luottaa naprapaatin ja osteopaatin käsittelyihin. Parin kuukauden päässä oli kuitenkin jo innolla odottamani ensimmäinen matkani Intiaan, joogan maahan, ja minua pelotti, miten ehtisin kuntoutua sitä ennen - monen tunnin istumiset lentokoneissa puhumattakaan syvistä eteentaivutusvenytyksistä jooga-asanoissa, jotka erityisesti ärsyttivät hermoa.

Päätin luottaa joogaan, ja heti kun hermosärky oli lieventynyt, aloin tehdä terapeuttista joogaharjoitusta kykyjeni mukaan. Parissa kuukaudessa jalka oli kuntoutunut niin, että pystyin joogaamaan kuin ennenkin, paitsi että isovarpaasta kahdessa seuraavassa varpaassa tuntui kuin ne eivät olisi aivan palautuneet paleltuman jäljiltä (ja tämä tunne on niissä yhä jäljellä).

Intianmatkani ensimmäinen kohde oli Goa, Chaporan kylä, jossa asuin kaksi viikkoa. Goalla joogasin Rolfin ohjauksessa Vagator Beachilla Astangan ensimmäistä ja toista sarjaa, ja istuin tee-iltoja Ior Bockin ja hänen ystäviensä kanssa.

Goalta matkustin bussilla Mysoreen, jossa tanskalainen ystäväni Sven otti minut vastaan, ja majoitti minut luokseen Post Office Houseen Lakshmipuramin kaupunginosassa, joka sijaitsi aivan lähellä Pattabhi Joisin Astanga Yoga Nilayamia eli joogakoulua. Ensimmäinen harjoitukseni gurujin Yogashalassa oli aivan uskomattoman tuntuinen. Lihakset olivat kuin kimmoisia kuminauhoja, asanat sujuivat kevyen tuntuisesti ja notkeasti, ja tein koko ensimmäisen sarjan. Asanasarjan haasteet olivat baddha konasana ja taaksetaivutukset. Aristelin yhä polveani, ja erityisesti minua pelottivat tarinat vahvasta ja armottomasta gurusta, joka rusauttaisi onnettomassa asennossani polvet lattiaan asti. Mutta lempeästi ohjaten ja rentouttaen guruji "avasi" kolmen viikon harjoittelun tuloskena ensin toisen lonkan, ja seuraavalla viikolla toisen (enkä enää edes muista kumpi puoli aukeni ensin). Avautuminen ei kuitenkaan ollut aivat vaivatonta, vaan kävely oli hiukan klenkkaavaa vuorokauden ajan tuon "käsittelyn" jälkeen, joten pidin yhden taukopäivän, ja palasin sitten taas harjoittelemaan. Polveni pysyi paikallaan, ja selkänikin vetreytyi kuukauden harjoittelun aikana. Olin onnellinen, olin nyt Pattabhi Joisin oppilas.

Intian yössä näin kuun kellivän "väärin päin". Se palauttaa aina mieleeni, miten maailmani kääntyi Intiassa ylösalaisin: näin asioita mitä länsimaissa harvoin näkee - ihmisten köyhyys ja kärsimys on kadulla kaikkien nähtävissä. Mutta näistä hädänalaisista ihmisistä huokui myös sinnikäs elämän tahto ja selviytymisen voima.

Helsingin Astanga joogakoulu ja elämänmuutos

Keväällä 1997 palattuani Intiasta Lino tuli taas opettamaan Helsinkiin. Hän kannusti minua ja Petriä perustamaan Astanga joogakoulun. Ensimmäistä kertaa epäröin, olinhan vielä työssä toisaalla, ja toisekseen riittäisikö joogan opettaminen antamaan elannon. Mutta kun sopvan tuntuinen tila löytyi Vilhonvuorenkujalta, päätimme heittäytyä joogan vietäviksi. Kesäkuussa 1997 avasimme Helsingin Astanga joogakoulun Sörnäisissä.

Vuonna 1998 ohjasin ryhmäteatterilaisille Astangaa, kun siellä haettiin joogasta uutta potkua teoksen luomisprosessiin mm. Kari Heiskasen, Pertti Sveholmin ja Vesa Vierikon voimin. Samalla taas yksi elämän saamisen ja antamisen ympyrä sulkeutui.

Olin tyytyväinen joogaan, asiat olivat kehittyneet vähitellen, ja jooga oli myös kehittänyt itseäni vähitellen. Vanha sanonta "kilpikonna voittaa" tuntui pitävän paikkansa joogassa. Mutta kaikki asiat eivät kuitenkaan tuntuneet olevan kohdallaan. Yksityiselämäni ei tuntunut henkisesti tyydyttävältä, minun ja kumppanini Kirsin tiet olivat kulkeneet eri suuntiin jo pitemmän aikaa. Kirsi ei harjoittanut joogaa eikä tuntenut joogien yhteisöä omakseen. En tuntenut voivani jakaa joogan kokemuksiani Kirsin kanssa vaan päin vastoin koin, että joogan harjoittamiseni oli meille rasite. Talvella 1997-98 tapahtui ero ja uusi yhdistyminen. Monnasta löysin sen henkisen vireen, jota tunsin tarvitsevani täysipainoiseen kasvuun elämässä ja joogassa kehittymiseen.

Joogasaldoa

Kuuden joogavuoden aikana elämäni muuttui siis täysin. Työni vaihtui toiseksi, diplomi-insinööristä tuli joogakoulun vetäjä ja joogan ammattimainen opettaja. Myös harrastukseni keskittyivät joogaan. Elämänkumppanikseni tuli upea jogini. Ja ystäväpiirini muodostivat joogit. Tämän joogatäyteisemmäksi elämä voisi tuskin tulla?

Nyt kaksitoista vuotta joogan aloittamisesta elämäni tuntuu entistä täyteläisemmältä ollen edelleen hyvin joogapainotteista. Joogakoulun vetäminen on hyvin työntäyteistä, ja siksi mieleni on usein täynnä koulun asioita. Minulle on siksi hyvin tärkeää päästä Mysoreen guruni luo joogaamaan ainakin joka toinen vuosi ja olla siellä vain oppilaana. Suuri toiveeni on pystyä keskittymään enemmän omaan joogaan ja opettamiseen koulun johtamisen ja opetuksesta vastaamisen sijasta.

Tässä elämän järjestämässä marionettiteatterissa olen huomannut joutuvani yhä uudestaan samankaltaisiin rooleihin. Ohjaako näytelmää Jumala, karma tai kohtalo vai oman mielen tahto jää kai toistaiseksi nähtäväksi näytelmän lopussa. Sen melskeissä jooga on antanut mieleen rauhaa ja ruumiseen voimia. Opettajien esimerkkien voima on ollut myös suuri. Ja heidän elämänohjeensa ovat antaneet oivalluksen, kun antautuu elämänvirran kuljetettavaksi eikä rimpuile aina vastaan, jää enemmän voimaa sen koskiin ja karikoihin, ja oppii myös nauttimaan sen suvantokohdista.

Opettajien kunnioittaminen ja mestarien merkit

Side samaaniopettajaani Serge Kahili Kingiin on tietyllä tavalla edelleen olemassa. Erityisesti muistan hänen lempeän katseensa, olemuksensa rauhan ja jostain syvältä kumpuavan voimansa tunteen. Hänen kirjansa Kaupunkisamaani (Unio Mystica, 1995) kääntäminen oli tapani kunnioittaa hänen opetuksiaan. Ja jooga muuten vei minut hänen kotiseudulleen Havaijille, Kauain saarelle lokakuussa 2000, jossa osallistuin Pattabhi Joisin maailmankiertueelle, ja pääsin samalla vierailemaan Sergen samaaniyhteisön ylläpitämään museoon ja kokoontumispaikkaan.

Derek ja Radha opettivat minulle Astangan perusteet. Radhaan ei minulla syntynyt yhteyttä, mutta Derek oli joogan opettajana tärkeä siksi, että hän opetti hymyn ja naurun merkityksen, myös kipujen keskellä. Valitettavasti Derek on jo poistunut keskuudestamme. Tapasin hänet viimeisen kerran Mysoressa Intiassa vuonna 1997, jolloin olimme Pattabhi Joisin koululla harjoittelemassa yhtä aikaa. Tapaaminen oli sikäli traaginen, että silloin hänellä todettiin olevan keuhkosyöpä. Muutaman vuoden kuluttua kuulin hänen menehtyneen: se oli suuri menetys, ja varsinkin hänen nuorelle vaimolleen ja pienille lapsilleen. Se palautti mieleeni oman isäni menettämisen yhdeksänvuotiaana.

Lino Miele käy edelleen säännöllisesti opettamassa Suomessa koulussamme, ja pidän häneen jatkuvasti yhteyttä. Lino on opettanut minulle hyvin suuren osan Astangaan ja sen opettamiseen liittyvästä tiedostani. Kunnioituksena hänen opetustaan ja työtään Astangan harjoittamisen edistämiseksi käännän parhaillaan hänen kirjaansa Astanga Yoga suomeksi. Linon suurenmoisinpia ohjeita minulle on ollut: "Kulje suuntaan johon energia vie, älä yritä väkisin".

Ior Bock on hyvä ystäväni. Hänen terävä katseensa, narrin ja tietäjän olemuspuolensa, pettämätön muistinsa ja tapahtumien logiikan kelaaminen ovat hänen erityisiä mieleenpainuvia piirteitään. Kunnioituksesta hänen ainutlaatuista kerrontaansa ja perheensä tarinaperinnettä kohtaan kokosin hänen mytologisia tarinoitaan ja historian kertomuksiaan vuosilta 1984-1994 kirjaan Bockin perheen saaga - Väinämöisen mytologia (Synchronicity, 1996). Kohtalo on myös pitänyt meitä yhdessä yllättävissä käänteissä: Vuonna 1995 jooga vei minut ja Petrin esittämään Astangaa Osloon suureen tapahtumaan "Maaginen viikko", jonne oli kutsuttu myös Ior Bock ja hänen lähimmät seuraajansa; meidät majoitettiin samaan taloon. Kun eräs mies tunkeutui Ior Bockin kotiin ja puukotti häntä kuolettavasti, satuin istumaan teehuoneessa ja sain hälytettyä ambulanssin paikalle ajoissa. Ja kun Ior Bockin kotitila Sipoossa huutokaupattiin Porvoon käräjillä, olin paikalla ostamassa sen ns. Lemminkäisen temppelin kaivausten tontit Astanga joogakoulun nimiin; halusimme nimittäin Petrin kanssa turvata "Temppelin" kaivausten jatkumisen, kun meillä oli siihen juuri silloin mahdollisuus. Näin pyrimme jatkamaan Väinämöisen perintöä, ja myös Pattabhi Joisin esimerkillä oli vaikutuksensa päätökseemme, sillä hän on kunnostanut ja rakennuttanut kaksi temppeliä kotiseudullaan.

Pattabhi Jois on opettajistani viimeisin ja hyvin tärkeä siksi, että hän edustaa yhä elävää yleismaailmallista joogaperinnettä, jolla on pitkät juuret Intiassa. Hänellä on yhä leijonan voimat; kun hän ärjäisee opettaessaan, ei voi kuin antautua hänen tahdolleen. Hänellä on loistava muisti iästään huolimatta (88), ja hänellä on erityinen katse, joka tuntuu näkevän sielun syvyyksiin. Pattabhi Jois vieraili Helsingissä elokuussa 2001, ja se oli suuri tapahtuma Suomen Astangan harjoittajille. Kunnioituksena hänen työtään kohtaan Astangan opettamiseksi käänsin hänen kirjansa Yoga Mala suomeksi (Astanga joogakoulu, 2002). Toivon sydämestäni että guruni vierailisi vielä kerran täällä opettamassa, jotta mahdollisimman monet suomalaiset joogit voisivat vielä kokea mestarin opetusta (olemme keskustelleet seuraavasta vierailusta, joka voisi toteutua syksyllä 2004).

Joogaperhe

Astanga joogayhteisömme on myös kasvanut monella tavalla: Pattabhi Joisin vierailun jälkeen alkoi Suomessa joogien vauvabuumi. Tämä on tuonut meitä joogeja entistä lähemmäs toisiamme.

Joogaperheessämme on nyt uusi jäsen Atte, jonka Monna synnytti tuellani elokuussa 2002. Atte on minulle suurin, ja tavallaan myös joogan lahja, elävä todistus että mielelle ensin mahdoton voi olla elämässä mahdollista, jos sille antaa mahdollisuuden.

Juha, Helsingissä 5.5.2003