Maarit Nevanperä, s. 1975

Aloitin astangajoogan vuonna 1997 opiskelukaupungissani Imatralla, jonne Juha tuli pitämään viikonloppukurssia. Ensimmäiset vuodet joogasin useinmiten yksin kotona tai pari kertaa viikossa kokoontuvassa pienessä mutta aktiivisessa joogien ryhmässä Imatralla tai Lappeenrannassa. Harjoitus vahvistui ja uudet asanat opeteltiin silloin viikonloppukursseilla tai Linon kursseilla Helsingissä ja Solhagassa. Tuolloin aloin jo hieman ohjatakin joogaa ryhmämme uusille oppilaille.

Muutettuani Helsinkiin vuonna 2001 pääsinkin harjoittelemaan ja ohjaamaan astangajoogakoulun saleille. Silloin omassa harjoittelussa tapahtui suuria muutoksia, itselleni vaikeat asanat, joita aikaisemmin yksin harjoitellessa ei säännöllisesti avustettu, alkoivat avustuksella vihdoin avautua. Samana vuonna kävin ensimmäistä kertaa myös opiskelemassa joogaa Pattabhi Joisin luona Mysoressa. Gurujin opissa olin seuraavan kerran Helsingissä elokuussa 2001 aika pian Intian matkani jälkeen.

Hitaasti mutta varmasti joogasta on tullut minulle elämäntapa. Minulle sopii harjoituksen yksinkertainen ja kurinalainen metodi. Ulkoisesti hyvinkin samankaltaisina toistuvat harjoitukset sisältävät aina erilaisen matkan. Harjoituksen toisto tekee liikkeestä meditaatiota vahingossa, yrittämättä.

Varsinkin nyt, kahden pienen lapsen äitinä, joogan hetki on yllättäen kuin lepoa, vaikka onkin fyysisesti rankkaa ja hidasta rakentaa harjoitusta takaisin jo toisen synnytyksen jälkeen. Tuntuu kuitenkin että olen vihdoin oppinut tekemään harjoitusta ikäänkuin säästöliekillä. Ennen toisen lapseni odotusta huomasin yllätyksekseni harjoitukseni palautuneen paljon helpommaksi ja pehmeämmäksi kuin ennen raskautta. Yllätys tuo oli siksi, että arki pienten lasten kanssa, vaikka ihanaa onkin, on myös kiireistä ja vaativaa.

Raskaudet, synnytykset ja vauva-ajat ovat opettaneet nauttimaan elämässä, ja sitä kautta harjoituksessa tapahtuvista muutoksista. Harjoitusta voi tehdä elämäntilanteestaan riippuen "riittävän hyvin", eikä ponnistella aina ihan äärirajoilla. Opin olemaan tyytyväinen harjoitukseeni sellaisenaan, olipa se kunakin päivänä minkälainen tahansa. Tyytyväisyyden kautta tulee myös rauhallinen luottamus siihen että vielä oppii uutta joogassa ja elämässä yleensä.

Helsinki 27.11 2006

Maarit, kahden pojan äiti (Iivo 2,5v. ja Aarne 5kk)