Pattabhi Jois on nimennyt kirjassaan Yoga Mala melko paljonkin asanoita, joita ei suositella raskaana olevalle naiselle. Kuitenkaan omalla kurssillaan Helsingissä elokuussa 2001 hän ei kieltänyt Riikkaa niitä tekemästä, vaikka Riikka olikin jo raskauskuukausilla 7-8. Tulkitsen tämän siten, että suositus on jättää tietyt asanat pois, jos tuntee itsensä epävarmaksi tai ei tunne luottamusta näihin kokonaisuutena (jooga, oma keho ja vauva).
Pattabhi Jois korostaa ettei halua kenenkään luulevan joogan olevan syynä, jos jotain ikävää ilmaantuisi. Itse ja ymmärtääkseni myös muut äitijoogit oppivat kuuntelemaan itseään joogatessaan, kunhan panevat suorituskeskeisen minän ja kaikki omat tarpeet hiljaiselle voluumille, mikä ei joogille varmaankaan ole vaikeaa.

Olin 35-vuotias kun sain Aten, ensimmäisen vauvani, ja olin tietysti hyvin kiinnostunut ja samallä epävarma miten kaikki menisi. Alku oli epäselvintä siinä, mitä voi tehdä ja mitä ei. Mutta onneksi on pahoinvointi, joka estää liiallisuudet. Sitten rupeaakin keho muuttumaan fyysisesti enemmän ja valinnat selkiytyvät. Itse tein kaikki asanat niin hyvin kuin siihen tilaan kulloinkin oli mahdollista, ja sen pituisen harjoituksen kuin keho ja/tai mieli tunsi tarvitsevan (parshvakonasana B:n ohitin raskauden loppujaksossa säännöllisesti). Eli loppujen lopuksi en boikotoinnut niitä asanoita, joita Pattabhi Jois on kirjassaan maininnut hyväksi välttää. Jossain vaiheessa hyppäsin niiden yli, mutta se ei tuntunut kauan hyvältä, koska keho ei itse niitä vierastanut. Ne asanat, joita keho itse hylkii, suosittelisin jättämään pois, ne huomaa kun tunnustelee. (Syy Sarvangasana kieltoon Yoga Malassa on Sarashwatin mukaan useiden äitien kohonnut verenpaine)

Kaikki taidamme olla melkoisia yksilöitä siinä, miten koemme joogan raskauden aikana. Se osa joogasta, johon keho on tottunut, vaikuttaa olevan se harjoitus, mitä on mukava ylläpitää. Mitään extraa sen päälle tokkopa kukaan ajatteleekaan. Tietysti voi olla haluja esimerkiksi lonkkien avauksiin tai selän kuntoutukseen niihin vaikuttavilla asanoilla, mutta itse en lähtisi niitä lisäämään, jollen olisi niitä jo raskautta edeltävässä harjoituksessa säännöllisesti harjoitellut.

Asanoiden ulkoasu muuttuu, mutta sisäinen olo pysyy, hengitys pysyy, rytmi pysyy, tai jos ei pysy niin ei pysy. Kaikki saa mennä sisällä kasvavan vauvan ehdoilla. Itse en kokenut, että hän olisi ehtoja asetellut, enemmänkin kannustanut liikuntahetkeen, oli rauhallinen joogan aikana, ja sitten jatkoi pienen tovin itse"joogaamista" kun minä rentoiduin. Minulle jooga teki raskauden helpoksi: kun joogasi, vatsa kasvoi lähelle keskustaa eikä paljoakaan ulos, lihakset pysyivät vahvoina ja vetreinä, ja mikä tärkeintä, mieli hyvänä.

Kannustan ottamaan joogahetkestä irti sisäistä opetusta, etsimään ainutlaatuista suhdetta aistivaan itseen ja suorittamattomaan harjoitukseen, jossa terveys ja hyvinvointi saavat konkreettisesti tärkeimmän merkityksen. Kukaan ei ole (ainakaan minusta täällä Suomessa) niin viisas kuin äiti itse tietämään, mitä on hyväksi tehdä.

Itselleni oli luontevaa, ettei minua avustettu asanoissa lainkaan, koska muutokset kehossa tapahtuivat yllättävävissä paikoissa eikä niihin osanut aikaisemman kokemuksen perusteella varautua. Toisin sanoen ei ole varaa olla huolimaton, jos haluaa välttyä pieniltäkin ylivenymisiltä. Minulle tuli tälläisia kokemuksia esimerkiksi asanoiden vaihtovaiheen vinyasoissa. Siksi en mielelläni ottanut avustusta vastaan missään asanassa, eikä se edes tuntunut tarpeelliselta, koska keholla ja mielellä oli aivan varmasti riittävästi omaa työstettävää. Poikkeuksen muodostivat itselleni kuitenkin taaksetaivutukset.

Lopuksi odottaville äideille: nautittavaa odotusta, helli itseäsi nyt, myöhemmin jaksat helliä vauvaa.

Monna Grönlund, Helsingissä 15.1.2003