

Kuupäivät
Intialaisen tradition mukaan taivaankappaleet vaikuttavat ihmisten elämään. Kuun ja tähtien asemat otetaan huomioon sekä jokapäiväisessä elämässä että tärkeitä päätöksiä tehtäessä. Astangajoogin harjoitukseen vaikuttavat eniten kuun vaiheet. Täysikuun aikaan prana, energia, on voimakkaimmillaan ja saa aikaan voiman ja energisyyden tuntemuksia. Uudenkuun aikaan keho on taas tavallista rauhallisempi ja fyysinen harjoitus saattaa tuntua vaikealta. Kuupäivien ei katsota olevan suotuisaa aikaa joogaharjoitukselle, sillä harjoitukseen keskittyminen voi olla tavallista vaikeampaa ja keho alttiimpi loukkaantumiselle.
Tampereen astangajoogakoulussa pidetään harjoitukset normaalin aikataulun mukaan myös kuupäivinä. Kuupäivänä harjoittelevia kehotetaan kuitenkin tekemään tavallista kevyempi ja rauhallisempi harjoitus omaa kehoa kuunnellen. Ohjaajat eivät avusta kuupäivinä taaksetaivutuksissa eivätkä kakkossarjan asanoissa.
Astangajooga lähentää ihmisen suhdetta luontoon. Kuupäivien huomioon ottaminen joogaharjoituksessa on yksi tapa kunnioittaa luonnon kiertoa. Näin voimme elää paremmin sopusoinnussa maailman kanssa
Katso kuupäivät
Helsingin astangajoogakoulun
sivuilta.
![]()
